Wie ist die so genannte ”literarische mazedonische Sprache” entstanden?

Die mazedonische Sprache als Lösung für den russischen geostrategischen Knoten auf dem Balkan.

 

 

Die Entstehung der so genannten mazedonischen Sprache im Jahr 1944 hat nichts mit Wissenschaft zu tun, sondern war ein bestimmter politischer Akt, der darauf abzielte, die bulgarische Sprache in zwei Teile zu teilen. Die Erfindung der mazedonischen Sprache ist eine Form der Serbisierung der bulgarischen Sprache im geografischen Gebiet Mazedoniens, die seit Ende des letzten Jahrhunderts bis heute andauert. Im Jahr 1887 begann Serbien das bulgarische Nationalbewusstsein durch das serbische Nationalbewusstsein zu ersetzen, indem vorübergehend eine mazedonische Identität geschaffen wurde. In einem gesonderten Programm wurde die Verwendung des mazedonischen Dialekts ohne den bulgarischen Artikel und mit zunehmender Vermischung mit der serbischen Sprache als gesonderter Punkt erwähnt.

 

Im 20. Jahrhundert wurde eine sprachliche Trennung (Glototomie) aus politischen, nicht aus sprachlichen Gründen vorgenommen. Diejenigen, die diese Aufteilung nicht akzeptierten, wurden als Nationalisten betrachtet und entsprechend behandelt. Auf dem Gebiet der Politik ging es darum, durch die sprachliche Trennung neue politische Grenzen zu ziehen, um das Gefühl der früheren gemeinsamen Zugehörigkeit zu einer einzigen Einheit zu beseitigen. Die Strategien zur Schaffung solcher neuen Sprachen (z. B. Mazedonisch) wurden in den kommunistischen Gebieten nach denselben in Folgendem erklärten Grundsätzen entwickelt:

Ein Wissenschaftler (oder ein Gelehrtenkollektiv) veröffentlicht Rechtschreibung, Grammatik, Wörterbücher, zweisprachige Wörterbücher (aber niemals von der alten Sprache in die neue Sprache). Schon bald werden eine historische Grammatik, eine Geschichte der Sprache und eine Geschichte der neuen Nation gedruckt. Die Akademie der Wissenschaften, das Nationaltheater und ein nationales Folkloreensemble werden gegründet. Gleichzeitig entsteht eine Nationalliteratur und der erste Künstler des einen oder anderen Genres wird sofort zu einem großen Dramatiker, Romancier oder Lyriker der neuen Sprache erklärt. All dies erfordert wiederum eine Literaturgeschichtsschreibung. Als politische Begleitmusik erklingt der für kommunistische Länder typische Satz, die neue mazedonische Sprache sei ”ein hochentwickelter Schritt im Dienste der gesamten Kultur”. Und die Richtung der Entwicklung wird durch die unausgesprochene Aussage ”je schlechter die alte Sprache behandelt wird, desto besser für die neue” bestimmt. Die künstliche Distanz zur alten Sprache vertieft sich immer mehr.

 

All dies galt buchstäblich für die (literarische) mazedonische Sprache. Es wurde 1944 im Kloster von Prohor Pcinski initiiert. Bis 1944 war ”mazedonisch” ein Adjektiv, das sich auf die Region Mazedonien bezog. Da nach 1944 nicht klar war, ob sich die Verwendung des Wortes ”mazedonisch” auf die Sprache oder das Gebiet bezieht, entstand eine begriffliche Verwirrung oder diese wurde ganz bewusst herbeigeführt, was sich als förderlich für die Etablierung der Mythen der mazedonischen Nation erwies. Es wurde der Eindruck erweckt, dass diese Sprache fast seit Urzeiten die Sprache des ”Landes” Mazedonien ist. Alexander der Große war Mazedonier, Kyrill und Methodius waren Mazedonier. All das hatte jedoch nichts mit der mazedonischen Literatursprache von Herrn Blaze Koneski zu tun. Da durch die neue mazedonische Sprache das ehemalige Bulgarisch offiziell aufhörte zu existieren, d.h. zu einer Fremdsprache wurde, verschwand auch das Glossonym und das Ethnonym Bulgarisch. Die Belgrader Mentoren und ihre Helfer aus Skopje setzten den Makedonismus als ideologische Strömung des Serbentums in Wissenschaft und Linguistik durch.

Makedonian kieli

 

 

 

 

Jugoslavialaisten filologien tekemät väärennökset totuuden salaamiseksi tai vääristelemiseksi.

Muutamaksi päiväksi vuonna 1944 Skopjessa, tietyssä paikassa, tiettynä päivänä ja määräyksellä luotiin ”kirjallisuuden makedoninkieli”. Bulgarian alue, joka antoi maailmalle Kyrilloksen ja Metodiuksen, Klemensin ja Naumin, vanhabulgarialaisen ja slaavilaisen kirjakielen luojat ja kolmannen kansainvälisen kirjakielen perustajat keskiaikaisessa Eeropassa, joutui yhtäkkiä yhdentoista vuosisadan kulttuurisen kukoistuksen jälkeen tilanteeseen, jossa se oli vailla historiaa ja jossa kirjakielen ja aakkosten kehittäminen oli välttämätöntä. Renessanssin aikana lähes kaikki Makedonian alueelta kotoisin olevat kirjailijat toivat avoimesti esiin bulgarialaisen kielellisen identiteettinsä. Paisii nimesi tarinansa ”Istoriya Slavyanobolgarskaja”. Siinä hän yhdisti selkeästi käsitteet klaani – kansakunta – isänmaa – oppi – tapa ja kieli ja laati kokonaisen kansallisen ohjelman. Tähän viittaavat myös Neofit Rilskin kirjat ”Bulgarian kielioppi” (Kragujevac, 1835), ”Suuri bulgarialainen lukija” (1868), ”Kokoelma bulgarialaisia kansanomaisia ajatuksia” (1891-1894).

Bulgarian kielen koko historia – vanha ja uusi – takavarikoitiin ja vääristettiin ja korvattiin uudella makedonian kielellä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Blaže Koneskin teos ”Istoriјa na makedonskiot jazik” (Skopje ja Belgrad, 1965), jossa analysoidaan samaa kielellistä aineistoa ja kielellisiä muistomerkkejä, joita K. Mirchev on jo analysoinut teoksessaan ”Bulgarian kielen historiallinen kielioppi” (Sofia, 1958), ja jossa toistetaan – usein kirjaimellisesti, mutta tietenkin eri nimellä – kaikki suuren bulgarialaisen tutkijan perusoletukset.

Arkistoasiakirjoja ei myöskään julkaistu aidossa muodossa. L. Lape (”Letters of Gotse Delchev”, Skopje, 1953) julkaisi merkittävän vallankumouksellisen G. Delchevin kirjeet, mutta ei sillä kielellä, jolla ne oli kirjoitettu (bulgarian kirjallisuuden kielellä). Tämä rikkoo arkistotieteen periaatetta, jonka mukaan aineiston aitous on säilytettävä. Makedoniassa ja ulkomailla asuva nuorempi sukupolvi, joka halusi tietää totuuden, ei päässyt itse käsiksi ensisijaisiin lähteisiin. Skopjen tiede pelkäsi niitä ja korvasi ne väärennöksillä.

 

Makedonian kielen luomiseksi bulgarialaista murretta vääristeltiin.

 

Belgradin ja Skopjen filologien oli vahvistettava ajatus makedonialaismurteiden itsenäisyydestä bulgarialaismurteista. Oli tarpeen keksiä makedonialainen ”identiteetti” ja rajata bulgarialaisesta erillinen ”makedonialainen kielialue”. Tämä oli lähes mahdotonta, koska maailman tiede oli jo kauan sitten osoittanut Makedonian murteiden bulgarialaisuuden. Makedonian bulgarialaismurteiden nimeäminen uudelleen ”makedonialaismurteiksi” ei yksinään voi muuttaa kielen luonnetta. Yhteiskunnallisena ilmiönä se on kehittynyt hitaasti vuosisatojen (tässä tapauksessa yli 13 vuosisataa) aikana säilyttäen samalla olemuksensa ja omaleimaisuutensa. SR Makedonian perustamisen jälkeen alueen bulgarialaiset kielet eivät saaneet mitään muuta äänteellistä, morfologista tai syntaktista rakennetta. Kielen kontaminaatio vieraiden kielten (lähinnä serbismien) kanssa tapahtuu pääasiassa leksikossa ja erityisesti kirjallisessa muodossa.

Makedonian kieli

 

 

 

 

Törkein väärennös

Makedonian kieli

Karkein väärennös on yritys esittää Makedonian alueellinen kirjoitusmuoto ”makedonialaisena kielenä”. Skopjen standardi on luonteeltaan alueellinen, koska se on virallinen standardi vain yhdellä Makedonian maantieteellisen alueen alueella eli vain Vardarin alueella. Toisin kuin sivistyneen maailman luonnolliset ja normaalit kielet, tämä normi on poliittisen järjestyksen keinotekoisesti luoma. Kahdella muulla osalla, Pirinillä ja Belomorilla, ei ole mitään yhteyttä häneen. Kun vuoteen 1913 asti bulgarian kirjakieli oli kolmen osa-alueen koulu-, kirjallisuus- ja painokieli lähes vuosisadan ajan (orjuudesta huolimatta), skopialainen normi ei ole vakiintunut tähän päivään mennessä, ei edes Vardarin alueella, mistä on osoituksena jatkuva kielellinen kaaos. Sen laati hätäisesti – muutamassa päivässä – kymmenkunta ei-niin-valistunutta opettajaa ja julkisuuden henkilöä, ja se on vieras Pirinin ja Belomorjen makedonialaisille bulgarialaisille.

Kuka tarvitsi kielellistä erottelua ja makedonialaisen kielen luomista?

 

Koska kaikissa kielellisen erottelun tapauksissa (kommunistisella alueella) täytäntöönpanostrategia oli sama tai samankaltainen, herää kysymys, vaikuttaako tämä myös tämän mekanismin toimintaan. Kielten lisäksi myös historia ja kansat ”jakautuivat”. Koska missään näistä tapauksista ei kysytty kansan tahtoa, on epäselvää, minkälaisen merkityksen tärkeimmät toimijat näkivät itselleen, valtiolleen ja politiikalleen. KGB:n ja Bulgarian hallituksen politiikassa on edelleen ristiriitaisuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. He pitivät kiinni Jugoslavian kommunistisen puolueen, Neuvostoliiton johdon ja Kominternin 1930-luvulla esittämästä näkemyksestä, jonka mukaan oli olemassa ”makedonialainen kansa” ja että oli luotava ”makedonialainen kieli”. Heillä ei ollut selkeitä ja yhtenäisiä kantoja tämän näkemyksen esiin tuomista tärkeimmistä kysymyksistä. Makedonian kysymyksen täydellinen ratkaiseminen nähdään kaukaisessa perspektiivissä, ja se liitetään Neuvostoliiton tukemiseen ja ”sosialismin voittoon” Balkanin niemimaalla. Neuvostoliiton sisällä Ukraina ja Valko-Venäjä oli tarkoitus venäläistää, kun taas turkinkieliset kansat oli tarkoitus jakaa mahdollisimman pieniin osiin. Toisaalta Jugoslaviassa kielellinen ja kulttuurinen assimilaatio toteutettiin serbialaiseen suuntaan. Serbian politiikalle on ominaista, että vastaavaa kielellistä rajausta ei yritetty tehdä Jugoslavian albaaneihin ja turkkilaisiin nähden – heiltä yksinkertaisesti riistettiin kaikki mahdolliset oikeudet, heitä ei pidetty lainkaan kansana vaan ”vähemmistönä” sanan pahimmassa merkityksessä, vaikka he hallitsivatkin tiettyjä alueita.

Historiallisen totuuden vuoksi on korostettava, että tämä assimilaatiokokemus ei alkanut sosialistisessa Jugoslaviassa, eli vuoden 1944 jälkeen, vaan jo Neuvostoliitossa ja Jugoslavian kuningaskunnassa. Käytännössä ne toteutettiin kuitenkin vasta menestyksekkäiden sosialististen keinojen avulla vuoden 1944 jälkeen. Vuonna 1949 Jugoslavian johtaja Josip Broz Tito totesi suoraan, että ”Makedonian kansan olemassaolo oli mahdollista vain Jugoslaviassa eikä missään muussa yhdistelmässä”. Bulgarian lehdistössä kerrottiin kuitenkin lukemattomia tosiasioita Titon ja Lazar Kolishevskin hallinnon harjoittamasta väkivallasta ”makedonialaista väestöä” vastaan Vardar-Makedoniassa, bulgarialaismielisiin kansalaisiin kohdistuneesta ”Gestapon terrorista”, keinotekoisen kirjallisen ”makedonian kielen” käyttöönotosta, vihamielisyyteen yllyttämisestä bulgarialaista kansaa vastaan ja pyrkimyksistä huonontaa Makedonian ja Bulgarian välisiä suhteita.

Makedonian kansan olisi pohdittava identiteettiään, joka on perustunut Jugoslaviaan kuulumisen hajanaiseen tunteeseen vuodesta 1944 lähtien. Kaikkea uuden makedoninkielen arvostelua pidetään iskuna Jugoslavian valtiota vastaan. Kysymys on siis menneisyyden käsittelemisestä, kun historian valheet ja vääristelyt vaikuttavat nuorempaan sukupolveen, joka joutuu nyt maksamaan kansallisen nihilismin veronsa. Mutta silloinen sukupolvi ei voinut samaistua Serbiaan. Uuden identiteetin alkua ei voi kieltää. Esimerkkinä tästä on makedonialaisen kirkon täydellinen erottaminen Serbian ortodoksisesta kirkosta vuonna 1967 (jota Serbian kirkko ei kuitenkaan koskaan tunnustanut).

 

Makedonian kieli – kehitysasiakirjat

 

 

Näissä aineistoissa on makedonialaisen ortografian toimikunnan jäsenten tunnustuksia. Niitä ei ole tehnyt mikään kansa, vaan makedonian kielen kääntäjät itse. Ne osoittavat, että Makedonian kansakuntaa ei ollut toisen maailmansodan jälkeen ja että sitä ei ollut vielä luotu. Samoin se, että Makedonian kansakunta oli marsalkka Titon, kommunistisen puolueen ja poliittisen suhdanteen aikaansaannos, jota ohjasi pääasiassa Serbia. Myös sitä, että ihmiset pelkäsivät ”muita paikkoja” ja liittovaltiota, jotta he eivät tekisi poliittisia virheitä, että vuosisatoja vanhoja perinteitä rikottiin ottamalla käyttöön serbialaiset aakkoset ja poistamalla kirjoittamiseen tarvittavat kirjaimet, että ”kieli”, jolla ei ole mitään kirjallisuutta, keksittiin kiireessä, että säännöt laadittiin mielivaltaisesti ja että opettajilla oli vain vähän tietoa.

Mutta kiitos kommunistisen puolueen, joka ensimmäisenä nosti lipun tässä jättiläismäisessä taistelussa valloittajia vastaan ja kaikkien orjuutettujen kansojen vapauden puolesta ja myös Makedonian kansan vapauden puolesta, kiitos kaukokatseisen, rakkaan marsalkka Titon joukkojen ja ennen kaikkea kiitos nuoren Makedonian armeijan, meillä on tänään maamme. … Ollakseen kulttuurinen kansakunta tarvitsee tietysti kulttuurista kehitystä, ja sitä ei voi tapahtua ilman kirjoitusta, ilman aakkosia….. Siksi meidän on nyt luotava perusta kirjoitus- ja lukutaidoillemme ottamalla käyttöön makedonialaiset aakkoset ja kieli (kirjoitettu kieli). Tämän tehtävän suorittamiseksi meidän on siis lähdettävä liikkeelle Makedonian kansan eduista, ja meidän on tietenkin otettava huomioon koko sen yhteisön edut, jossa olemme, eli liittovaltiomuotoisen ja demokraattisen Jugoslavian edut. Haluaisin pyytää teitä huutamaan tältä aukiolta: Kauan eläköön demokraattisen ja liittovaltion Jugoslavian johtaja, marsalkka Tito…! Kauan eläköön kommunistinen puolue, joka on mahdollistanut sen, että voimme tavata täällä tänään…..

(Epaminonda Popandonov, Stenografiset muistiinpanot, s. 1-2).

Näihin kirjallisiin aineistoihin on lisätty poliittiset olosuhteet, jotka selventävät myös makedonialaista kieltä koskevaa kysymystä.

(R. Zografov, S. 7)

Meillä ei ole aikaa odottaa, että tämä kieli tehdään. Meillä on edessämme kysymys siitä, onko meillä kirjallista kieltä, eikä meillä ole aikaa emmekä voi odottaa, että runoilijat, kirjailijat ja toimittajat luovat tämän kielen.

(Gjorge Kiselinov, S. 3)

Opettajamme ovat mukana viidennestä kuudenteen luokkaan. Kouluttamattomien opettajien kanssa koulutus on hyvin vaikeaa.

(Krume Tosheski, S. 34)

Kyse on pedagogiikasta ja oppilaista. Kyse on kuitenkin myös aikuisista. Nämä ihmiset eivät koskaan opi näitä sääntöjä.

(Risto Prodanov, S. 50)

Makedonian kieli on kaikkien slaavilaisten kielten, tarkemmin sanottuna kaikkien kirjallisten slaavilaisten kielten äiti.

(Görge Kisselinov, S. 4-6.)

37 vuoden jälkeen osa ”kirjallisen makedonian kielen” luomista käsittelevän toimikunnan jäsenistä totesi, että toimikunnan toiminta ei ollut tieteellistä vaan väärennettyä, bulgarianvastaista ja poliittista ja että ”uutta kieltä” ei voitu luoda:

Säveltäjät, jotka tarjoavat oman sairaan käsityksensä historiasta, ovat kaikkien tieteellisten kategorioiden ulkopuolella. Niin sanotun ”Makedonian kansan historian” historian väärentäjät ovat juuri tällaisia kokoajia.

(Venko Markovski, ”Veri ei muutu vedeksi”, s. 1981, s. 191).

Blaže Koneski antaa keinotekoisesti vakavan vaikutelman vakaumuksellisesta miehestä, joka täyttää tutkijan tehtävän. Tapa, jolla hän perustelee oikeutta uusiin esiintymiin kielessä, vahvistaa epäilyksemme siitä, että Blažek Koneski ei itse usko, että hänen tekemisensä on todellista tiedettä… Mies, jolla on kunnianhimoa, että hän on jo määrittelemässä uuden kielen ulkoasua. Tällainen henkilö ei anna tiedemiesten syyttää häntä siitä, että hän ei tiedä, mitä hän raportoi.

(V. Markowski, ebd., S. 209).

Schlussworte

 

Die Mazedonisierung der bulgarischen Bevölkerung in Mazedonien hatte ihren Höhepunkt während der Zeit Jugoslawiens. Tito, unterstützt von Russland, versucht, alles Bulgarische zu zerschlagen, lässt nichts unversucht und selbst die bulgarischen Priester werden getötet oder im besten Fall aus Mazedonien vertrieben. Die Bürger Jugoslawiens, die es wagen, sich als Bulgaren zu bezeichnen, werden von der Polizei misshandelt, sie erhalten weder Arbeit noch Sozialleistungen. Nach dem Sturz des Regimes wurde deutlich, dass eines der Instrumente zur Mazedonisierung die Konzentrationslager waren, die während der kommunistischen Ära geheim gehalten wurden. Einige der Konzentrationslager in Jugoslawien, die für das Nation Engineering genutzt wurden, sind als Gerovo und Goli Otok bekannt.

Viele Jahre nach dem Zerfall Jugoslawiens ist die Arbeit der Serben und Russen im Zusammenhang mit diesem “Nation Engineering” immer noch nicht bekannt. Niemand spricht über die Konzentrationslager oder die Geheimpolizei UDBA, die für Massenmorde, Entführungen, Folter, Vergewaltigungen und systematischen Terror verantwortlich war. Gelehrte glauben immer noch an die rein unabhängige und natürliche Entstehung der mazedonische Sprache, auch wenn es keine Bücher gibt, die vor 1945 in dieser Form geschrieben wurden. Selbst wenn Menschen aus Mazedonien die bulgarische Sprache verstehen und umgekehrt, sind Regierungsgelehrte und Politiker immer noch auf Autopilot und versuchen zu erklären, dass die mazedonische Sprache wenig mit der bulgarischen Sprache gemeinsam hat und die Menschen völlig verschieden sind.

Gibt es eine Zukunft für die mazedonische Sprache als einzigartige Sprache, die der Ursprung aller slawischen Sprachen ist, oder für die mazedonische Sprache als ein Dialekt der bulgarischen Sprache?

Lähteet

 

 

  • Ns. makedonialaisen kirjakielen koostumus – Iv. Kochev, Iv. Aleksandrov.
  • Jugoslavian hajoaminen ja makedonialaisen kirjakielen tulevaisuus (myöhäinen glototomian tapaus?) – Prof… Otto Kronsteiner (Itävalta).
  • Bulgarian kansainväliset suhteet ja ulkopolitiikka 1944-1989 – Lyubomir Ognyanov.
  • Makedonismi ja makedonialainen vastarinta – Kosta Tsarnushanov, Sofia, 1992.
  • Titovtsi ilman naamiota – Dino Kjosev, Sofia, 1952.
  • Tunnustus Titon ”Paratiisista” – Blaga Bozhinova, Sofia, 1992.