Bulgarialaisiin, bulgarialaiseen etnisyyteen ja kulttuuriin kohdistuneet pakkotoimet ja lait saivat todelliset mittasuhteet 1900-luvun kuluessa. Ihmisiä kielletään kutsumasta itseään bulgarialaisiksi. Erikoisjoukot ryhtyvät toimiin niitä vastaan, jotka eivät hyväksy uusia lakeja.
Bulgarialaisiin kohdistuvat pakkotoimet ja lait Makedoniassa
Lounais-Makedonian kristitty väestö määritteli itsensä bulgarialaisiksi 1800-luvun lopulla. Ne mainitaan sellaisina myös Osmanien valtakunnan arkistoissa ja muissa hallinnollisissa asiakirjoissa. Kahdellakymmenennellä vuosisadalla näitä bulgarialaisia vainottiin, heitä hylättiin ja heihin kohdistettiin väkivaltaa. Heidän oli pakko luopua bulgarian äidinkielestään ja bulgarialaisesta identiteetistään. Monet heistä alkoivat kutsua itseään kreikkalaisiksi tai serbeiksi ja hyväksyivät sortajien ehdot. Vain selviytyäkseen ja suojellakseen itseään ja perheitään.
Vuonna 1925 Kreikan armeijan pääesikunta perusti ”Kreikan makedonialaisen nyrkin” – kreikkalaisen sotilasjärjestön, jonka tarkoituksena oli vastustaa sisäisen makedonialaisen vallankumousjärjestön (IMRO) aseistettuja jengejä Egeanmeren alueella. Organisaatiota johti kapteeni Stefanos Grigoriu, ja joukkoja oli 15 800.
Samaan aikaan Jugoslaviaan perustettiin samanlainen järjestö. Serbian armeijan ylijohto ja sisäministeriö perustivat ”Bulgarian rosvojen vastaisen yhdistyksen”. In Vardar-Mazedonien wurden 60.000 Mann entsandt und bewaffnet, reguläre Truppen und Gendarmen wurden eingesetzt. Serbian armeijan ylijohto ja sisäministeriö perustivat ”Bulgarian rosvojen vastaisen yhdistyksen”.
Päätavoitteidensa toteuttamiseksi ”Kreikan makedonialainen nyrkki” -järjestö antoi useita käskyjä Egeanmeren Makedonian kansalle 27. tammikuuta 1926 Lerinissä julkaistulla ”vetoomuksella Makedonian kansalle”:
- ”Tästä päivästä lähtien bulgarian kielen puhuminen on kielletty kaikissa julkisissa paikoissa, ravintoloissa, kaupoissa, kokouksissa, lounailla, häissä jne. puhua bulgariaa.”
- ”Suosittelemme, että kaikki hallinnolliset ja sotilaalliset, julkiset ja yksityiset viranomaiset eivät saa vastaanottaa ja välittää tietoja millään muulla kielellä kuin kreikaksi.”
- ”Vanhemmat, opettajat, papit ja alaikäisten huoltajat, kehotamme teitä täyttämään isänmaallisen velvollisuutenne ja saatamme teidät vastuuseen huostaanne uskottujen rikoksista.”
- ”Jokaista, joka rikkoo näitä määräyksiä, pidetään isänmaan petturina, ja järjestömme, joka perustettiin peräkkäisten, pitkällisten ja perusteellisten tilanneanalyysien jälkeen mottona ”Isänmaa ennen kaikkea”, rankaisee ankarasti. Organisaatiolla on valtuudet rangaista niitä, jotka eivät noudata ohjeita”.
Yksi tarinoista kertoo Dimitar Blagoevin kotikylän Zagorichanin kohtalosta. Vuonna 1906 kylän miehet lähtivät töihin muihin kaupunkeihin ja kyliin. Kreikkalainen ryhmä odottaa, kunnes he ovat ulkona, sitten he hyökkäävät ja tappavat viattomia ihmisiä yksi toisensa jälkeen. Ne muutamat kyläläiset, jotka olivat vielä elossa, hakeutuivat kirkkoon suojaan ja yrittivät puolustautua. Kreikkalaiset joukot sytyttivät kirkon tuleen, ja sisällä olleet ihmiset poltettiin elävältä. Zagorchanin kylän kirkon pihalla on kaksi muistomerkkiä, joista toinen on omistettu kreikkalaisia sotilaita johtaneelle kapteenille.
Kreikassa on ihmisiä, joiden sukulaiset asuvat Bulgariassa. Koska he pelkäävät, että heitä epäillään uusien lakien ja järjestyksen rikkomisesta, he kieltäytyvät ottamasta yhteyttä. Näin on Varbenin kylästä kotoisin olevan Veljashkovin perheen kohdalla. Vuonna 1941 kylään perustettiin bulgarialainen kunnallishallinto. Kun bulgarialaiset ja saksalaiset joukot vetäytyivät vuonna 1944, kreikkalaiset kaappasivat paikallisen neuvoston jäsenet ja tappoivat heidät kaikkien nähden kylän keskustassa. Yhden murhatun tytär Zorka Velyashkova ei tiennyt pitkään aikaan, että hänen serkkunsa oli yhä elossa ja asui Varnassa.
Kreikan ortodoksisen kirkon aloitteesta Thessalonikin pohjoispuolella ei ole enää vanhoja hautausmaita. Kaikki paikat, jotka voisivat muistuttaa meitä näillä alueilla eläneistä ja haudatuista bulgarialaisista, on tuhottu.
Esimerkkinä tästä on 9. lokakuuta 1928 Makedonia-sanomalehteen kirjoitettu kirje:
”Allekirjoittaneella on 26-vuotias poika, joka on jäänyt Serbiaan tietyistä syistä. Ennen sain kirjeitä pojaltani, mutta nyt vuoteen en ole saanut kirjettä enkä uutisia häneltä, eikä hän ole saanut meiltäkään, ennen kuin eilen. Seuraava esimerkki osoittaa, kuinka paljon hän suree vanhempiaan. Kun hän oli ehkä monta kertaa etsinyt tilaisuutta soittaa meille, hän keksi tilaisuuden eräässä majatalossa Belgradissa. Sen kautta tuli Amerikasta palaava bulgarialainen. Poikani pyysi bulgarialaista tulemaan osoitteeseen, jossa hänen äitinsä asui hänen saavuttuaan Sofiaan. Hän kertoi, että hänen poikansa oli elossa ja kunnossa ja että hän ei kirjoittanut hänelle, koska ei uskaltanut kirjoittaa hänelle, koska kirjeet Bulgariaan takavarikoitiin. Ja niitä, jotka kirjoittivat niitä, vaikkakin viattomia terveisiä, rangaistiin muutamalla päivällä vankilassa ja pidätyksellä poliisiasemilla. ”
Periaatteessa Belgradin opetusministeriö ei tuolloin sallinut opiskelua Bulgariassa ja Unkarissa, ja muiden maiden osalta se oli mahdollista vain nimenomaisella luvalla.
Tämä on vain pieni esimakua ajasta, jonka yritämme jättää menneisyyteen. Valitettavasti se täyttää nykyisyytemme täydellä voimalla. Ja miten se voisi olla toisin? Antaako kukaan anteeksi valheet, murhat ja henkilöllisyyden muutoksen? Die Identität, die alle Politiker in Nordmazedonien so leidenschaftlich schützen und lieben. Identiteetti, joka on keksitty palvelemaan Serbian ja Venäjän etuja.
Tämä on vain pieni esimakua ajasta, jonka yritämme jättää menneisyyteen. Valitettavasti se täyttää nykyisyytemme täydellä voimalla. Ja miten se voisi olla toisin? Miten se ei voi olla osa meitä nyt, kun tämä tapahtuu edelleen.
Nykyään
Tänään on 27.11.2022, ja Pohjois-Makedoniassa bulgarialaisia ei vieläkään tunnusteta etniseksi ryhmäksi.
Virallisten instituutioiden harjoittama vihapropaganda bulgarialaisia ja Bulgariaa vastaan ei ole loppunut.
Recent Comments